Seikkailu-urheilun MM-kilpailuiden radalla pituutta 800 kilometriä
Seikkailu-urheilun maailmanmestaruuskilpailut starttaavat Etelä-Afrikan Cape st Francissa tasan viikon päästä torstaina 19. lokakuuta.
Lähtöviivalla nähdään pitkästä aikaa suomalainen joukkue, kun espoolainen Northern Adventure Team lähtee vaativalle 800 kilometrin reitille.
MM-kilpailuissa Northern Adventure Teamin nelikon muodostavat Kaisa Saarimaa, Arttu Pulkkinen, Lauri Heinaro ja Lauri Hollo (C).
Vasemmalta Lauri Heinaro, Lauri Hollo ja Kaisa Saarimaa. Kuvasta puuttuu Arttu Pulkkinen
Suomalaisjoukkueen ohella Etelä-Afrikassa nähdään suomalaiset Pekka Sorjonen ja Olli-Pekka Holttinen. He edustavat kilpailussa Kolumbialaista Team Saferbo Setiä.
MM-kilpailun 800 kilometrin reitti sisältää ennakkoon joukkueille lähetettyjen tietojen mukaan 65 % (noin 520 km) maastopyöräilyä, 25 % trekkausta (200 km juoksu/vaellus) ja 10 % melontaa (noin 80 km). Lisäksi reitillä on ainakin yksi kiipeilytehtävä. Kaikkineen rata on ennakkotietojen mukaan jaettu 9 osuuteen. Yksityiskohtaiset osuuspituudet joukkueille annetaan 36 tuntia ennen lähtöä.
Maailmanmestarit maalissa 4-5 vuorokaudessa
Seikkailu-urheilun Adventure Race World Seriesin MM-kilpailun vaativuudesta kertoo paljon se, että voittajajoukkuetta odotetaan maaliin 4-5 vuorokauden urakan jälkeen. Kaikkineen rata on auki joukkueille 9 vuorokautta. Suomalaisnelikon tavoitteena on suoriutua reitistä alle 6 vuorokaudessa.
- Mennyt kausi on ollut joukkueelta hyvä ja olemme harjoitelleet hyvin. Tietysti MM-kisojen vaativuus ja 800 kilometrin rata on aina valtava haaste, ihan jokaiselle joukkueelle, kertoo joukkueen kapteeni Lauri Hollo ajatuksiaan.
Myös joukkueen toinen espoolainen Lauri H eli Lauri Heinaro odottaa MM-kilpailua hyvillä mielen.
- On selvää että opiskeluni Jyväskylässä on muuttanut harjoitteluani hiukan ja vähemmän on ollut joukkueen yhteistreenejä Nuuksiossa ja Suvisaaristossa mutta silti valmistautuminen on kaikilla ollut laadukasta, kertoo Lauri Heinaro omasta harjoittelustaan ja valmistautumisesta.
Northern Adventure Teamissä toista kautta kilpaileva tamperelainen Kaisa Saarimaa odottaa myös innoissaan ensimmäistä MM-kisaansa.
- Tottakai ensimmäinen MM-kisa jännittää mutta niin sen pitääkin urheilussa. Kausi on ollut hyvä ja Hollannissa teimme erityisen hyvän ja rauhallisen suosituksen ja se näytti meille, että olemme oikealla tiellä ja kaikki on mahdollista. Virossa itse suoritus oli hiukan hätäilevä ja muutamat virheet pudottivat sijoitusta. MM-kisat tulevat olemaan kuitenkin kokonaan eri tason kilpailu, jossa korostuu huolellisuus ja kokonaisvaltainen jaksaminen. Kroppa täytyy pitää energiassa ja jalat ehjänä, myös nukkuminen taktisesti oikeaan aikaan on onnistuneen kisan edellytys, kertoo tamperelainen Saarimaa luottavaisena.
MM-kisoihin päättyvä kausi on ollut Northern Adventure Teamiltä kokonaisuudessaan onnistunut. Toukokuussa joukkue sai hopeaa 24 tuntia kestäneessä kilpailussa Hollannissa ja heinäkuussa joukkue oli seitsämäs Virossa järjestetyssä vastaavassa kilpailussa. Molemmat kilpailut kuuluvat maailmanlaajuiseen Adventure Race World Series (ARWS) Eurooppasarjaan. Elokuussa Northern Adventure Team järjesti puolestaan itse onnistuneesti samaan ARWS:n Euroopansarjaan kuuluvan 24 tunnin mittaisen osakilpailun, Endurance Quest Espoon. Syyskuussa joukkue sijoittui hopealle Kanadassa kilpaillussa ARWS Raid Temincaminguessa. Lisäksi kesäkuussa Turku Adventuressa joukkue oli hopealla ja heinäkuussa URSAK Joensuussa joukkue voitti.
Etelä-Afrikan Kougassa järjestettävään MM-kilpailuihin osallistuu 109 joukkuetta, 30 eri maasta.
Northern Adventure Team (Espoo) kokoonpano MM-kilpailussa
Lauri Hollo (synt 1999) – Espoo , joukkueen kapteeni
Lauri Heinaro (synt 1999) – Espoo
Kaisa Saarimaa (synt 1987) – Tampere
Arttu Pulkkinen (synt 1992) - Järvenpää
SEIKKAILU-URHEILUN TÄRKEIMMÄT FAKTAT PÄHKINÄNKUORESSA:
- Multisport ja seikkailu-urheilu lajeina syntyivät 80-luvulla Uudessa-Seelannissa
- Pitkäkestoinen kestävyysurheilukilpailu (4 tuntia – 10 vuorokautta)
- Päälajit maastopyöräily, melonta, trekking (juoksu)
- Kilpailussa useita erimittaisia osuuksia
- Nelihenkisin joukkuein, joukkueessa miehiä ja naisia
- Joukkue vastaa aina itse suunnistuksesta ja kilpailun aikaisesta huollosta
- Vuoden 2023 MM –kilpailu starttaa torstaina 19.10. Etelä-Afrikan Cape st Francissa
- MM-kilpailussa radan pituus 800 kilometriä
- MM-kilpailun voittajan aika 4-5 vuorokautta
- Northern Adventure Team ainoa suomalainen joukkue MM-kilpailussa
- Northern Adventure Teamin tavoite 5-6 vuorokautta
- Suomalainen Nokia Adventure lajin ensimmäinen maailmanmestari vuonna 2001
MM-kisat tarkemmin https://expafrica.net/arws-world-championships-2023/
Comments